Auton rahoittaminen autolainalla

Auto on monelle suomalaiselle asunnon ohella yksi elämän suurimmista haaveista. Käytettynä vanhemmista automerkeistä voi saada jo varsin hyviä diilejä, mutta jos ajatuksissa siintää uudemman mallinen auto pienemmällä kilometrimäärällä – tai vastaavasti kokonaan uusi auto – puhutaan jo summista, joita kaikilta ei noin vain omalta pankkitililtä löydykään.

Lainaa auton ostoon?

Auton osto on mahdollista rahoittaa autolainalla. Autolainaa voi hakea vakuudellisena esimerkiksi omasta pankista niin, että ostettava auto toimii vakuutena pankille. Tällöin auton voi ostaa suoraan autokaupasta osamaksulla. Toisena vaihtoehtona on tarjota pankille käsirahaa sekä asettaa autolainalle joku muu vakuus, esimerkiksi omistusasunto, jolloin lainaan on mahdollista neuvotella normaalia paremmat ehdot.

Näissä molemmissa vaihtoehdoissa on kuitenkin omat huonot puolensa. Ensinnäkin pankin osamaksun kautta ostettu auto ei siirry virallisesti ostajan nimiin kuin vasta sitten, kun lainan viimeinen erä on maksettu pois. Tämän lisäksi osamaksusopimus ei aina ole paras vaihtoehto, sillä sopimukseen voi liittyä useita sudenkuoppia, joihin erityisesti ensi kertaa autokaupoilla liikkuva ostaja voi helposti langeta.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että osamaksua ei todennäköisesti ole mahdollista käyttää silloin, kun auto ostetaan suoraan sen edelliseltä omistajalta tai tuodaan Suomeen esimerkiksi ulkomailta. Tämän lisäksi kaikilla ei ole esittää pankkilainalle vakuuksia tai henkilötakaajaa.

Tässä tapauksessa pankki voi tarjota vakuudetonta kulutusluottoa autolainan muodossa. Vakuudettomien kulutusluottojen korot ovat yleensä vakuudellisia lainoja suuremmat, mutta fiksulla kilpailutuksella on mahdollista saada nopeasti selville, mistä autolainaa voi hakea kaikkein edullisimmalla korolla.

Lainoja kilpailuttamalla edullisin autolaina

Tänä päivänä lainaa voidaan hakea kätevästi verkossa ja lainojen kilpailutus onnistuu yhdellä hakemuksella. Täyttämällä lainahakemuksen suomalaisen Rahalaitoksen sivuilla palvelu kilpailuttaa yli 25 eri luotonmyöntäjän ja rahoituslaitoksen lainatarjoukset keskenään. Lainojen kilpailuttaminen on lisäksi täysin ilmaista eikä sido hakijaa mihinkään.

Lainoja kilpailuttamalla vakuudettomien autolainojen kuluissa ja koroissa voi säästää selvää rahaa. Esimerkiksi jo muutaman prosentin alennus korossa voi tuoda suurempiin lainasummiin valtavia säästöjä. Tämän lisäksi nopeus on vakuudettomissa autolainoissa valttia, sillä oikean kohteen löytyessä autokaupat halutaan varmasti tehdä heti.

Vakuudetonta lainaa haetaan kätevästi verkossa, ja nopeimmillaan pankit ja rahoituslaitokset maksavat lainan tilille lähes välittömästi. Näin lainarahat on mahdollista saada omaan käyttöönsä jopa saman päivän aikana siitä, kun lainahakemus on jätetty tulille.

Nopealla lainalla nopeat autokaupat

Juuri hakuprosessin nopeus onkin tehnyt vakuudettomista autolainoista suosittuja, sillä tämä mahdollistaa sen, että oikean auton löytyessä autokaupat voidaan tehdä välittömästi. Tämä mahdollistaa myös sen, että auto voidaan ostaa mistä tahansa ja riippumatta siitä, onko kyseisellä liikkeellä tai myyjällä käytössään pankkilainan tukema osamaksu.

Tällä tapaa vakuudettomalla autolainalla on mahdollista ostaa auto toiselta yksityishenkilöltä tai halutessaan vaikkapa ulkomailta. Jos auto ostetaan ulkomailta, on kuitenkin tärkeää selvittää, mitä muita paperitöitä ja maksuja auton ostoon kuuluu.

Vakuudettoman autolainan hakuprosessin nopeus tuokin autokauppoihin etua erityisesti silloin, kun kohteena on käytetty auto, koska usein myyntiin saapuvat parhaat tarjousautot myydään nopeasti eteenpäin. Lisäksi auton maksaminen kokonaisuudessaan myyjälle merkitsee sitä, että ostaja saa auton heti omiin nimiinsä.

Ennen autolainan hakemista on kuitenkin tärkeää, että oma talous on kunnossa. Vaikka lainoja kilpailuttamalla on mahdollista säästää selvää rahaa, lainaa ei tulisi koskaan hakea, jos oma talous on epävakaa. Ennen lainahakemuksen lähettämistä onkin tärkeää istua rauhassa alas laskemaan ja vertailemaan omia menoja ja tuloja, jonka avulla selvitetään, kuinka suuri kuukausierä on mahdollista sovittaa omaan taloudelliseen tilaan.