Autojen keräily ja tuunaus

Autojen keräily ja tuunaus ovat suosittuja harrastuksia, joiden antimista asiaan perehtymättömät ihmiset pääsevät nauttimaan lähinnä messuilla ja muissa tapahtumissa. Monelle kyseessä on kuitenkin suoranainen elämäntapa, joka jossain muodossa värittää ja rikastaa elämää vuoden jokaisena päivänä.

Suosituimmat keräilyautot

Moottorikäyttöinen auto ajoi ensimmäistä kertaa Suomen kaduilla vuonna 1895. Tämän jälkeen autoilu on valloittanut suomalaisten sydämet, ja vanhoista automalleista on tullut suosittuja keräilykohteita sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Suomalaiset keräilevät mielellään nostalgisia klassikkomalleja, kuten rättisitikoita, minejä tai volkkareita. Tällaisen keräilijän tavoitteena on usein harrastuksen avulla palata ajassa taaksepäin, ehkä oman lapsuuden tai nuoruuden tunnelmiin. Nostalgikkojen lisäksi keräilyharrastajien ryhmään kuuluu toki myös hieman vakavammin harrastukseen suhtautuvia henkilöitä, joiden tavoitteena on vaalia suomalaista autohistoriaa. Heille autot ovat siis osa suomalaista kulttuurihistoriaa, ja myös keräilyautojen kunnossapitoon suhtaudutaan samalla vakavuudella.

Keräilykulttuurin parissa on myös paljon harrastajia, jotka hankkivat keräilyautoja ennen kaikkea sijoitusmielessä. Tällöin hankittavan auton täytyy olla arvostettua merkkiä ja hinta-laatusuhteeltaan sellainen, että arvon nousu on mahdollinen. Arvostettuihin automerkkeihin kuuluvat esimerkiksi Jaguar, Ford ja Mercedes-Benz. Nämä ovat myös suomalaisten keräilijöiden suosikkelja.

Autojen tuunaaminen

Autojen tuunaamisella tarkoitetaan auton ominaisuuksien, kuten ulkonäön tai moottorin tehon parantelua. Nykyään tuunaamisen käsite on levinnyt myös muille elämän osa-alueille, ja sillä tarkoitetaan melko laajasti monenlaista eri tuotteiden personointia omaan käyttöön. Auton tuunaamista suunnittelevan kannattaa ensimmäisenä tutustua lainsäädäntöön. Jos tuunauksen kohteena olevalla menopelillä on tarkoitus ajella liikenteessä, on selvitettävä, millaisia muutoksia autoon voi tehdä ja edellyttävätkö muutokset mahdollisesti muutoskatsastuksen tekemistä.

Vanteet ja renkaat ovat eräs suosituimmista tuunauskohteista. Kuhunkin automalliin on määritelty suurin sallittu rengasleveys, jota ei tuunauspuuhissa voi ylittää. Vaikka leveät renkaat tekevätkin vaikutuksen, on tärkeää noudattaa ohjeita. Tuunausharrastuksessa kannattaakin turvautua asiantuntijoiden apuun, jos epäröit muutosten tekemistä, tai jos et tiedä, mistä löydät asiaan liittyvää tietoa.

Tuunaamisharrastukseen kannattaa etsiä inspiraatiota, vinkkejä ja ohjeita sekä yksityisten harrastajien blogeista ja sivustoilta että tuunaukseen keskittyneiden yhdistysten ja järjestöjen sivuilta. Sosiaalinen media on hyvä paikka keskusteluun osallistumiseen ja mahdollisten omien kysymysten esittämiseen.

Harrastuksen rahoitusvaihtoehdot

Vaikka autojen keräilijät ja tuunaajat eivät mielellään puhukaan siitä, kuinka paljon rahaa he harrastukseensa ovat käyttäneet, kannattaa rahoituksen pohtimiseen käyttää hieman aikaa ja vaivaa. Keräilyauto voi parhaimmillaan olla hyvä sijoituskohde, mutta on tärkeää muistaa, että ostajan löytäminen keräilyautolle voi olla haastavaa. Sijoituskohteena keräilyauto ei siis ole mitenkään helposti muutettavissa rahaksi.

Autoharrastuksen rahoitusvaihtoehtoja on lukuisia. Monet internetissä toimivat pankit ja rahoituslaitokset, kuten Qred, tarjoavat helppoja ja käteviä lainatuotteita, jotka mahdollistavat harrastuksen aloittamisen. Mitään harrastusta ei tosin kannata rahoittaa velkarahalla, varsinkaan silloin, kun sinulla ei ole varaa maksaa lainaa ajallaan takaisin. On hyvä tapa säästää ainakin osa hankintaan tarvittavista rahoista etukäteen, ja mahdollisuuksien mukaan rahoittaa vain osa lainarahalla.

Muista, että pelkän keräilyauton hankkiminen ei riitä, sillä sinulla täytyy olla myös säilytyspaikka keräilykohteellesi. Jos kotipihallasi ei ole tilaa oman tallin rakentamiseen, voit aina vuokrata autopaikan tai autotallin aarteesi säilyttämiseen. Auton tuunausta harrastava tarvitsee usein myös tilaa varsinaiselle harrastukselleen: auton ulkonäön tai ominaisuuksien kohentamiseen. Tuunailijan kannattanee siis etsiä tuunaukseen sopivaa säilytyspaikkaa vaikkapa yhdessä jonkun toisen alan harrastajan kanssa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *